Pielavesi ja Helsinki muovaavat Lauri Qvickin kotiseutuidentiteettiä.

Tämän kesän Muikkuvestivaaleja vietettiin Pielavedellä heinäkuun ensimmäisenä päivänä. Tapahtuman valmistelusta on vastannut tähän tarkoitukseen perustettu Pielaveden Muikkuvestivaalit ry. Tämän hallitukseen on vuodesta 2018 alkaen kuulunut myös Helsingissä teatterikorkeakoulussa opiskeleva Lauri Qvick. Hän haluaa edelleen olla omalta osaltaan tukemassa oman synnyinkuntansa elinvoimaisuutta.

– Pielavetisyys on siirtynyt minuun jo äidinmaidossa, vesijohtovedessä ja rippikoulussa. Täällä kävin myös yläasteen ja lukion. Puolisonikin on Pielavedeltä. Täällä on myös perheeni ja läheiset, Qvick toteaa.

Pielaveden Pajuskylästä kotoisin olevalla Qvickillä on erityisen lämmin suhde entiseen kotipitäjäänsä, vaikka varsinainen kotipaikka on hänellä tätä nykyä Helsingissä. Hän kokee, että identiteetti on rakentunut osaltaan myös sinne.

Monipaikkaisuutta terminä Qvick makustelee hetken ja tunnistaa sen soveltuvan mainiosti hänen elämäntapaansa.

– Sanon aina kaikille, että olen kotoisin Pielavedeltä. Tuntuu perin oudolle, jos joku esimerkiksi kertoo olevansa kotoisin pääkaupunkiseudulta, kun ei kehtaa sanoa, että on oikeasti Vantaalta, Qvick pohtii.

Loma-aikoina hän suuntaa kulkunsa yleensä Pielavedelle, missä kesäaikana mökkikunnan väkimäärä kasvaa lomalaisten ansiosta suureksi.

Kuva Pielavedellä ei helposti anneta periksi. Lauri Qvickin mielestä Muikkuvestivaaleilla on parasta, kun suuri väkijoukko hymyilee.

Hän kokee, että Pielavedellä käydään jonkinlaista eloonjäämistaistelua, mutta helpolla ei anneta periksi. Yhteisöllisyys ja yhteen hiileen puhaltaminen on vahvaa.

Muikkuvestivaalien järjestämisessä toimii Qvickin mukaan pieni ja pippurinen ryhmä. Vaikka juontotehtävät lankesivat tulevalle teatteriammattilaiselle kuin itsestään, hän myöntää olevansa jokapaikanhöylä.

– Olen yhtä lailla ollut lavaa rakentamassa kuin aitoja kantamassa.

Työtä tapahtuman eteen ryhmä tekee ympäri vuoden. Talvipäivänä tapahtumaa valmistellaan tietokoneen ruudulta käsin, hän luonnehtii.

Tapahtuma on takavuosina ollut monipäiväinen. Nyt se on haluttu pitää yksipäiväisenä, kaikille ja kaikenikäisille suunnattuna.

Ohjelmassa on ollut tähtiesiintyjiä, markkinameininkiä, vanhojen ajoneuvojen kokoontumista sekä lasten alue monipuolisine ohjelmineen.

– Tänä vuonna esiintymässä oli muun muassa Jannika B. Kun puolestaan harmonikkamestari Netta Skog esiintyi, oli mukava seurata, kun kaikenikäisten jalat vipattivat. Kesätapahtuma on vuoden rutistus. Tekemistä helpottaa se, kun jokaisella on
selkeät vastuualueensa. Joskus kysytään, saammeko tästä palkkaa ja miksi ylipäänsä tätä teemme. Kun suuri väkijoukko hymyilee, se on ihan parasta!

Lempipaikka:
Pielavesi-järvi auringonlaskun aikaan, kun ollaan uistelemassa kuhaa.

Mihin viet vieraasi:
Sama kuin edellä tai otetaan auto alle ja ajetaan Kirkkosaareen kellotapuliin ja siten torille kahveille

Lempiherkku:
Pitäisi vastata muikku, mutta vastaan jäätelö – itseasiassa rommirusinajäätelö

Tapahtuma, jota et voi missata:
Muikkuvestivaalit ja Savon kesätapahtumat

Motto:
”Sellaista se on valssi kesällä!” (Tämä on veljeni sanonta, Lauri Qvick paljastaa)

Teksti Anu Hytönen | Kuvat Eemeli Kiukkonen
Tarina on osa Monipaikkaisuuden monet kasvot -julkaisua