Espoolainen Jori Hulkkonen on aina viihtynyt Rautalammilla. Valmistuttuaan kokiksi hän perusti kirkonkylän raitille ravintolan, jonka annoksissa voi käyttää oman pellon antimia.

Jori Hulkkonen suhaa Etelä-Suomen ja Savon väliä kesällä lähes viikoittain. Hän on syntynyt Espoossa ja asuu siellä perheineen, mutta juuret vetävät Rautalammille, vaarin syntymätilalle Vaajasalmeen.

Kun Jori oli pieni, hän pääsi usein vaarin ja mummon luo kyläilemään. Kaupunkilaispoika sai vipeltää metsissä ja uida rantavesissä yhdessä sisarusten ja serkkujen kanssa.

– Olen viettänyt täällä lapsuuden loputtomat kesät. Tämä on sielunmaisemaa ja levähdyspaikka, jonne on mukava tulla, Jori Hulkkonen sanoo.

Vaajasalmen kesät eivät muistu mieleen vain kultaisina.

– Pienenä poikana porkkanapenkin kitkeminen ei ehkä ollut se juttu. Totta kai sitä tuli tehtyä, mutta ei se oikein innostanut.

Nyt Jori osaa jo arvostaa kitkemistä, ja niitä porkkanoita, samoin kuin punasipuleita, kyssäkaaleja, lehtikaaleja, pinaattia, japaninretikkaa, nauriita ja lukemattomia muita kasviksia, joita suvun tilalla nykyään kasvaa. Jori aina aamuisin katsastaa, mitä voisi
poimia pellolta mukaansa työmaalleen. Siinä on siis toinen tärkeä syy ajella joka viikko Rautalammille: oma ravintola kirkonkylän raitilla.

Vaikka Jori Hulkkonen viihtyi jo nuorena keittiössä ja nautti säännöllisistä ruokailuista ison suvun kesken, kokin ura sai odottaa. Hän elätti itsensä muun muassa freelancemuusikkona ja kiersi Soul Captain Band -yhtyeen kanssa ympäri Suomea. Vasta aikuisiällä Jori päätti opiskella kokiksi. Kun häntä sittemmin pyydettiin avuksi rautalampilaiseen kesäravintolaan, mielessä alkoi kypsyä ajatus omasta ravintolasta.

Jori halusi tarjota muuta kuin pitsaa, burgeria ja kebabia, joita monilla pikkupaikkakunnilla on totuttu saamaan.

Kuva Jori Hulkkosen mielestä on tärkeää, että Rautalammin kaltaisissa viehättävissä
kirkonkylissä on monipuolista ja laadukasta tarjontaa. Ravintola Ehtoon ruoka tulee lähimmillään omalta pellolta.

– Ajattelin, että olisi mielenkiintoista tarjota klassista keittiötä, joka pohjautuu sesonkiin ja paikallisuuteen.

Kun kylän raitilla vapautui ravintolatila, vastikään kokiksi valmistunut Jori päätti yhtiökumppaneineen perustaa Ravintola Ehtoon.

Hän ryhtyi vastaamaan keittiöstä, laati ruokalistat ja valmisti tarjottavat. Niissä hän käytti muun muassa oman pellon kasviksia, Savon Taimenen kalaa ja Lindsbergin tilan nautaa. Rapukeittoonkin kokki tilasi ravut suoraan Konneveden ravustajilta. Alkoi syntyä alku-, pää- ja jälkiruokia asiakkaille pöytään tarjoiltuina.

Nyt Ehtoo on toiminut kolmatta kesää. Jori kertoo sen olleen opettavaista aikaa. Hän on oppinut näkemään omia vahvuuksiaan ja kehityskohteitaan, on rutinoitunut ja saanut itsevarmuutta.

– Vaikka tämä on aika rankkaa työtä, on tämä ollut huikea mahdollisuus päästä näinkin
nopeasti omalle keittiöuralle, talvisin vieraan palveluksessa työskentelevä Jori sanoo.

Hankaluutena hän näkee työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen. Kun hän kokkaa Rautalammilla, joutuu puoliso pyörittämään perhearkea yksinään pääkaupunkiseudulla.
Toisaalta perhe on välillä auttanut ravintolassa. Myös asiakkaiden antama palaute on
vienyt eteenpäin.

– On saatu hyvää palautetta. Kerran eräs ohikulkija sanoi, että sai täällä parasta siikaa, mitä on elämässään syönyt. Se tuli hänelle täysin vastoin odotuksia, ikään kuin kulman takaa tuli kokemus, jota ei odottanut saavansa.

Nykyään Ehtoo toimii Emäpitäjän Anniskeluravintolat Oy:n alaisuudessa, mutta edelleen omalla nimellään Jori Hulkkonen keittiömestarinaan ja ruokatarinan kehittäjänä.

– Kyllä meillä on näkemys ja tarkoitus tätä jatkaa.

Lempipaikka:
Mökin laituri Vaajasalmessa

Mihin viet vieraasi:
Kirkonkylälle ja Rautalammin museoon

Maistuvin herkku:
Savon Taimenen siika ja Lindsbergin tilan charolais-nauta, niitä on ilo
käyttää raaka-aineina ravintolassa

Tapahtuma, jota et voi missata:
Juhannuspäivän jalkapallopeli suvun kesken

Motto:
Hyvä ja laadukas ruoka rakentaa yhteisöllisyyttä

Teksti Sari Toikkanen | Henkilökuva Anne Kalliola | Satokuva Niclas Mäkelä
Tarina on osa Monipaikkaisuuden monet kasvot -julkaisua